Blogi

Matalien järvien hoitokalastus

Vesiensuojelun yleisimmin käytettyihin työkaluihin kuuluu hoitokalastus, joka on usein jollain tasolla tuttu myös asiapiiriin perehtymättömille. Hoitokalastuksella tarkoitetaan kalan pyyntiä ja poistamista vesistöstä, jossa tavoitteena on kalojen määrän hallinta ja kalaston rakenteen muuttaminen haluttuun suuntaan.

Hoitokalastuksen kohteena ovat usein särkikalat (Cyprinoidei), joihin kuuluvat muun muassa lahna, pasuri, särki, salakka ja sorva. Särkikalojen määrät lähtevät usein nousuun vesistön rehevöitymisen seurauksena, koska kyseiset lajit pärjäävät verrattain hyvin sameissa ravinteikkaissa vesissä. Osalla särkikaloista on myös haitallisena tapana etsiä ruokansa vesistön pohjasedimentistä, jota ne etsinnän yhteydessä pöllyttävät. Tämä pöllyttäminen vapauttaa pohjaan sitoutuneita ravinteita uudelleen veteen, osaltaan vahvistaen vesistön sisäistä kuormitusta. Särkikalojen määrää rajoittavat luontaisesti petokalat (yleisimmin hauki, kuha ja kookkaat ahvenet) sekä kilpailu ravinnosta ja tilasta muiden kalojen kanssa. Petokalojen määrä kuitenkin kärsii usein ihmisen valikoivasta kalastuksesta, jonka seurauksena särkikalojen määrä pääsee kasvamaan kohti tarjolla olevan ravinnon ja tilan asettamia rajoja.

Hoitokalastuksen keinoja on monia, mutta niistä yleisimmin käytetyt ovat nuottaus ja rysäpyydykset. Nuottapyynti on aktiivinen kalastuksen muoto, jossa nuottaverkkoa vedetään esimerkiksi rannalta käsin tai kahden veneen välillä. Rysäpyynti taas on passiivinen kalastuksen muoto, jossa kalat ohjataan rysän suulla olevalla verkolla rysän perälle, missä ne jäävät kalapesään ansaan. Molemmat näistä menetelmistä soveltuvat erinomaisesti hoitokalastukseen. Nuotta- ja rysäpyyntiin soveltuvia vesistöjä ovat käytännössä kaikki sellaiset vesialueet joiden syvyys riittää pyydysten oikeaoppiseen asentamiseen.

Jos hoitokalastettavan vesistön syvyys ei riitä pyydyksien käyttöön, on tarpeen mukauttaa nuottien ja rysien mittoja. Tämä mukauttaminen tietysti vaatii oman työnsä ja ammattitaitonsa, puhumattakaan itse kalastuksen toteuttamisesta. Suomalaisten ammattikalastajien määrän ollessa laskussa, voi hoitokalastus kariutua jo suunnitteluvaiheessa, kun tekijää ei alueelta löydy (vanhat kalastajat ovat joko eläkkeellä tai liian kiireisiä muiden töiden kanssa).

Tietysti hoitokalastusta voidaan toteuttaa myös paikallisten asukkaiden toimesta, mutta tässä haasteina ovat sekä työkiireet ja kokemuksen puute erilaisten pyydysten käyttämisestä. Paikallisten toteuttamassa hoitokalastuksessa matalissa vesistöissä, onkin nuotan tai rysän käyttämisen sijaan helpompi lähteä liikkeelle esimerkiksi perus verkkojen ja katiskojen avulla. Näitä menetelmiä on helppo rannan asukkaiden käyttää (ympärivuotisesti), mutta saavutetut saalismäärät jäävät usein liian pieneksi, jotta särkikalojen määrää saataisiin merkittävästi pienemmäksi.

Hoitokalastuksen saaliiksi saatua lahnaa, särkeä ja pientä ahventa.

Tähän matalien järvien hoitokalastuksen haasteeseen törmättiin myös Luumäen Urpalonjärvellä, kun järven hoitokalastuksia lähdettiin suunnittelemaan. Urpalonjärven keskisyvyys on noin 1,5 metriä, eikä järvellä ole nuottaukseen soveltuvia syvänteitä. Urpalonjärven hoitokalastuksen menetelmäksi valittiin kokeilumielessä 6-10 metrin mittaiset putkikatiskat, joissa on käytännössä useita katiskoja liitettynä toisiinsa, johtaen molemmissa päissä oleviin kalapesiin (kuvia alla). Hoitokalastukseen lähdettiin vuoden 2024 touko-kesäkuun vaihteessa yli 20 tällaisen katiskan voimin ja katiskat sijoitettiin pääasiallisesti lähelle järven rantojen kasvillisuutta. Tässä kokeilussa saatiin hyviä kokemuksia kyseisen pyydyksen käytöstä, mutta itse saalis jäi ensimmäisellä yrityksellä arveltua pienemmäksi. Saalista saatiin hyvin vaihtelevasti sekä lajiston että määrän suhteen ja poistetun kalan määrä jäi noin 400 kilon paikkeille 3 viikon kalastuksella. Katiskoilla saatavan saaliin määrään vaikuttaa voimakkaasti kalastuksen ajankohta, koska katiskan tehokkuus riippuu kalojen luontaisesta parveutumisesta (esim. kutuaikaan). Erityisesti matalilla järvillä vesi lämpenee hyvin nopeasti, jolloin myös kalojen kutuaika voi olla hyvin lyhytkestoinen.

Urpalonjärveltä saatu saalis koostui pääasiallisesti lahnasta, sorvasta, pienistä ahvenista (alle 15 cm) ja särjestä, joiden suhteelliset osuudet vaihtelivat kalastuksen mittaa. Haukia ja isoja ahvenia saatiin myös kiitettävästi ja ne päästettiin takaisin järveen. Putkikatiskat olivat helposti asennettavissa ja tyhjentäminen sujui vauhdikkaasti. Helppokäyttöisyyden lisäksi katiska pyydystää kaloja elävänä, jolloin petokalat saadaan palautettua hyväkuntoisina takaisin vesistöön.

Kaiken kaikkiaan, matalien järvien hoitokalastuksessa ei päästä yhtä ”helpolla” kuin syvillä järvillä, joissa pystytään hyödyntämään kaupallisesti saatavilla olevia ja tehokkaiksi todettuja pyydyksiä. Matalilla järvillä täytyy hoitokalastus toteuttaa joko matalaan mukautettujen pyydysten avulla tai tyytyä vaihtoehtoisiin pyydyksiin, joiden tehokkuus on matalampi ja usein suoraan riippuvainen kalastajien määrästä (mitä useammalla paikallisella on verkot / katiskat käytössä, sitä enemmän särkikalaa saadaan poistettua). Hoitokalastuksen tueksi on hyvä harkita petokalojen pyyntirajoituksia, erityisesti jos särkikalat ovat päässeet niskan päälle kyseisessä vesistössä.

Matalien järvien hoitokalastus voi olla haasteellisempaa kuin syvempien vesien, mutta kuten vesiensuojelussa yleensä, pitkäjänteisellä työllä päästään kiinni konkreettisiin tuloksiin. Ja tietysti uudet innovaatiot hoitokalastuksen saralla voivat vauhdittaa halutun lopputuloksen saavuttamista.

Kirjoittajana tekstin takana on Saimaan vesiensuojeluyhdistyksen biologi Roni Seppä.