Sisävesien hiekkarantojen määrässä ja laadussa on havaittavissa selkeää heikkenemiskehitystä koko Suomessa. Hiekkarannoille tyypillinen karu, avoin ja paahteinen ympäristö on monissa paikoissa jäänyt osin tai kokonaan kasvillisuuden alle, heikentäen niiden arvoa sekä hiekkarantojen lajistolle että virkistyskäytölle. Tämän heikkenemiskehityksen perusteella on sisävesien hiekkarannan luokiteltu luontotyyppinä erittäin uhanalaiseksi (EN) Etelä-Suomessa ja silmälläpidettäviksi (LC-NT) Pohjois-Suomessa. Sisävesien hiekkarannat ovat toisaalta myös suhteellisen heikosti tunnettu ekosysteemi, joten arvioinnissa voi olla puutteita esimerkiksi lajiston tilanteen osalta.
Hiekkarantojen umpeen kasvamisen taustalla ovat sekä ihmistoiminta että luontainen sukkessiokehitys. Luontainen sukkessiokehitys tarkoittaa ajan myötä tapahtuvaa muutosta elinympäristössä ja sen lajistossa, jonka lopputuloksena elinympäristö voi muuttua täysin toisenlaiseksi. Hiekkarannoilla sukkessiokehityksen esteenä ovat tuuli, jää ja aallot, jotka muokkaavat hiekkarantaa ja estävät monivuotisen kasvillisuuden asettumista rannalle. Näiden luonnonvoimien vaikutus voi kuitenkin heikentyä ihmistoiminnan seurauksena, joka usein toimii hiekkarannan umpeenkasvun lähtökohtana. Hiekkarantaan vaikuttavien luonnonvoimien esteenä ovat yleisimmin rantarakentaminen (laiturit yms.) ja vedenkorkeuden säännöstely, jotka rajoittavat aaltojen ja jään ulottumista erityisesti rannan taaempiin osiin.
Hiekkarantaa ylläpitävien luonnonvoimien heikentyessä, alkaa rannalle usein kertyä eloperäistä ainesta, kuten järviruo’on ja muiden vesikasvien edellisvuotisia lehtiä ja varsia. Vesistöjen rehevöityminen osaltaan tehostaa tätä eloperäisen aineksen kertymistä lisäämällä vesikasvien ja levien kasvupotentiaalia, eli niistä irtoavissa olevan eloperäisen aineksen määrää. Hiekkarannalle kertyvä eloperäinen aines luo maatuessaan kasvualustan yksivuotisille kasveille (pioneerilajisto), jonka juuret vuorostaan sitovat hiekkaa ja mahdollistavat monivuotisten kasvien selviytymisen hiekkarannalla. Kun hiekkarannalle levinnyt kasvillisuus on riittävän tiheä, muodostaa kasvillisuus lisäesteen luonnonvoimille, joka osaltaan tehostaa kasvillisuuden taakse jäävän rannan umpeenkasvua.
Hiekkarannan umpeen kasvaminen on muutos, jota luonnonvoimat eivät yleensä pysty perumaan, vaikka umpeen kasvamiseen johtaneet syyt poistuisivat osin tai kokonaan. Esimerkiksi rehevöityneen vesistön vedenlaadun paraneminen on edellytys hiekkarannan kunnon paranemiselle, mutta se ei yksin riitä sen aikaansaamiseksi. Tällaisissa tilanteissa on hiekkarannan palauttamiseksi suoritettava ihmistoimin hiekkarannan kunnostus, jotta ranta saataisiin ennallistettua tilaan, jossa luonnonvoimat pystyvät jälleen ylläpitämään sen avoimuutta.
Hiekkarannan kunnostuksen keskeinen tehtävä on poistaa hiekan päälle muodostunut kasvillisuus juurineen sekä sellainen hiekka, johon on sekoittunut eloperäistä ainesta. Tämän lisäksi, voi olla tarpeen poistaa rannan edustalta vesikasvillisuutta esimerkiksi niittämällä ruovikkoa. Kunnostus on käytännössä helpointa suorittaa kaivinkoneen avulla, jolla pystytään tekemään suuri osa kunnostuksen vaatimista töistä. Jos ranta on vain lievästi umpeenkasvanut, on kunnostus mahdollista toteuttaa myös ilman konetyötä.
Hiekkarantaa kunnostettaessa on hyvä rajoittaa työkoneiden kulkureittejä ja mahdollisuuksien mukaan jättää rannan hyväkuntoiset avoimet osat koskematta. Tämä on tärkeää hiekalla ja sen seassa elävien kovakuoriaisten ja muiden eliöiden kannalta, jotka helposti kärsivät kunnostuksen aiheuttamasta häiriöstä. Nämä pienet selkärangattomat ovat keskeinen osa hiekkarannan ekosysteemiä, ja niistä koostuu suuri osa ravintoverkon alemmista tasoista, jotka tarjoavat ravinnon esimerkiksi kookkaammille selkärangattomille ja hiekkarantojen linnuille. Hiekan seassa elävillä kovakuoriaisilla voi myös olla ylläpitävä vaikutus hiekkarannan laatuun, koska niistä osa syö rannalle kertyvää levää, mahdollisesti estäen laajempien leväkasvustojen muodostumista.
Hiekkarannan kunnostuksessa tavoitteena on mahdollisimman pitkäaikainen positiivinen vaikutus hiekkarannan laatuun (ideaalitilanteessa pysyvä vaikutus). Tämän tilanteen saavuttamiseksi on hiekkarantaan vaikuttavien luonnonvoimien oltava riittävän voimakkaat ylläpitämään rantaa kunnostuksen jälkeen, joten jo kunnostettavien hiekkarantojen valinnassa kannattaa miettiä millaiset edellytykset rannalla on avoimena säilymiselle. Tätä on kenties helpointa arvioida tarkastelemalla hiekkarannan edessä olevan vesialueen laajuutta, josta voi arvioida rannalle saapuvan aallokon voimakkuutta ja rannalle talvisin työntyvän jään määrää. Toisena arvioinnin perustana voi käyttää hiekkarannan kuntoa, koska rannan säilyminen hyväkuntoisena nykyhetkeen on oletettavasti vaatinut vähintään kohtalaisen luonnonvoimien vaikutuksen (poislukien rannat joita on hoidettu aktiivisesti).
Koska hiekkarantojen umpeenkasvu on pääsääntöisesti hidas prosessi, voidaan kunnostuksessa saavuttaa pitkäkestoinen hyöty jo yhdellä kunnostuskerralla. Poikkeuksena tähän on usein vesikasvien poistaminen (erityisesti järviruoko), jossa useampi poistamiskerta voi olla tarpeen. Kunnostuksen jälkeen on rannan avoimena säilyminen helpompaa varmistaa kevyellä hoidolla, jossa rannalle kertyvää kasvimassaa poistetaan rannalta ja jään muodostamia penkereitä tasoitellaan, ettei niiden taakse pääse kertymään kasviainesta.
Kokemuksia onnistuneista hiekkarantojen kunnostuksista on kertynyt Saimaan vesiensuojeluyhdistyksen Hiekkis-hankkeessa, jossa on toistaiseksi kunnostettu 8 hiekkarantaa 2023–2024 aikana. Kunnostetuilla hiekkarannoilla on jo ensimmäisenä kunnostuksen jälkeisenä kesänä tehty havaintoja hiekkarantojen kovakuoriaislajiston palaamisesta kunnostetuille alueille. Hiekkis-hanke jatkuu vuoteen 2027 asti ja hankkeessa on tavoitteena jatkaa hiekkarantojen kunnostuksien suunnittelua ja toteuttamista.
Kirjoittajana tekstin takana on Saimaan vesiensuojeluyhdistyksen biologi Roni Seppä.