Saimaan ja Savo-Karjalan vesiensuojeluyhdistysten yhteishankkeessa kartoitetaan avovesikaudella 2025 hiekkarantojen tilaa Pien-Saimaalla, Etelä-Saimaalla, Mikkelin alapuolisella Saimaalla, Lietvedellä, Puumalan Haapaselällä, Saimaan Pihlajavedellä, Karjalan Pyhäjärvellä ja Höytiäisellä. Maastokartoituksissa selvitetään hiekkarantojen umpeenkasvua ja mahdollisuuksia kunnostaa aiemmin avoimia hiekkarantoja. Käytännössä maastossa kävellään rannat läpi tarkistaen niiden umpeenkasvutilanne, lajisto kasvillisuuden ja kaivautujahyönteisten osalta sekä kunnostuspotentiaali. Samalla kartoitetaan mahdolliset vieraskasvilajit kartoitettavilta rannoilta. Kartoituksissa hyödynnetään dronea.
Tavoitteena on hankkeessa edistää sisävesien hiekkarantojen avoimuutta. Mikäli potentiaalisesti kunnostettavan hiekkarannan maanomistajalla on kiinnostusta kunnostuksiin, laaditaan rannalle suunnitelma, jonka perusteella on mahdollista hakea rahoitusta esimerkiksi alueen ELY-keskuksen kautta EU:n maaseuturahoituksesta yleishyödyllisiin ympäristö- ja ilmastoinvestointeihin. Hankkeessa on tavoitteen laatia kunnostussuunnitelmia vuosina 2025-2026 yhteensä noin 20 rannalle.
Järvien avoimet hiekkarannat on arvioitu Etelä-Suomessa erittäin uhanalaiseksi ja Pohjois-Suomessa silmällä pidettäväksi. Hiekkis-hankkeessa on kunnostettu vuoden 2024 loppuun mennessä 8 rantaa Helmi-elinympäristörahoituksella. Helmi-rahoituksilla kunnostetaan vuonna 2025 3-4 hiekkarantaa, jotka on jo aiemmin kartoitettu. Vuoden 2025 ja 2026 hiekkarantakartoitukset liittyvät suunnittelu ja kehittämishankkeeseen, joka on rahoitettu Euroopan maaseuturahaston Järvi-Suomen maaseudun ympäristö- ja ilmasto-ohjelmasta.
Hiekkarantakunnostuksen tuloksiin pääset tutustumaan Imatran Lammassaaressa 2. kesäkuuta 2025 klo 15-18. Paikalla asiantuntijoita kertomassa hiekkarannan elämästä. Tarjolla on evästä ja lapsille aarteenetsintää. Hiekkarannan ennallistamiseen voit osallistua talkoissa Ruokolahden Sipiniemessä (parkkipaikka Opistotie 21) 10. kesäkuuta klo 15-18.30. Paikan päältä löytyy välineitä, halutessasi voit ottaa mukaan oman haravan. Evästä tarjolla!
Yhteyshenkilöt
Sari Aaltonen, hankevetäjä: sari.aaltonen@svsy.fi puh. 0447361865
Roni Seppä, biologi: roni.seppa@svsy.fi puh. 0447572520
Tiina Kontio (SKVSY), biologi: tiina.kontio@skvsy.fi puh. 0503062595

