Ensimmäisen hankekauden (2016–2018) ja nyt meneillään olevan toisen hankekauden (2019–2021) ensisijaisena tavoitteena on ollut parantaa Kuuksenenselän veden laatua ja vesialueen käyttökelpoisuutta. Yhtälailla hankkeella tähdätään pitkäjänteisen vesiensuojelun jatkumiseen ja kehittymiseen Kivijärven alueella.
Kuuksenenselän kunnostushanke painottuu vahvasti käytäntöön. Valtaosa hankkeen resursseista käytetään vesiensuojelurakenteiden toteuttamiseen sekä hoitokalastukseen.
Kuuksenenselkä kuntoon -hankkeen toimet näyttäisivät vaikuttaneen Kuuksenenselän ja Lahnajärven tilaan positiivisesti, sillä vuoden 2019 ekologisessa luokittelussa päästiin Kuuksenenselällä välttävästä tyydyttävään luokkaan ja Lahnajärvellä tyydyttävästä hyvään luokkaan
Tutustu raporttiin Kuuksenenselkä kuntoon – vuosiraportti 2020