Saimaan talvet ovat muuttumassa. Leudot säät, vähäisempi jääpeite ja lisääntyneet talvisateet vaikuttavat suoraan vesien tilaan. Kun routa ja jää eivät enää pidätä ravinteita maaperään, ne pääsevät kulkeutumaan valumavesien mukaan kuormittaen vesistöjämme. Muutos haastaa perinteisiä vesienhoidon keinoja ja edellyttää sopeutumista maataloudessa kuin mökkirannoillakin. Samalla muuttuvat talvet vaikuttavat koko järviluonnon tasapainoon ja myös uniikkeihin eliölajeihimme, kuten saimaannorpan elinoloihin.
Talvet ovat keskimäärin leudompia kuin aiemmin, ja ilmastonmuutoksen myötä talvikauden keskilämpötila on noussut. Saimaan jääpeite muodostuu nykyisin myöhemmin ja jäät lähtevät aikaisemmin keväällä. Leudommat talvet ja matalammat pakkaslukemat heikentävät jään rakennetta ja kantavuutta. Routa on usein heikkoa tai puuttuu kokonaan, minkä vuoksi ravinteet ja kiintoaine pääsevät kulkeutumaan maaperästä vesistöihin vesimassojen virtauksen mukana. Tätä ilmiötä voimistavat lisääntyneet sateet.
Kuva 1. Jäätilanne Saimaalla 31.12.2025.
Eroosion lisääntyminen ja kiintoaineen kulkeutuminen samentavat vettä, ja ravinteet kulkeutuvat kiintoaineen mukana vesistöön. Talviaikaan Saimaaseen päätyneet ravinteet ovat valmiina levien ja muun kasvillisuuden käyttöön heti keväällä, mikä lisää rehevöitymisen riskiä ja voi heikentää vesistön ekologista tilaa. Talviaikaisen kuormituksen merkitys on kasvanut, vaikka kuormitusselvitykset painottuvat yhä usein sulan maan aikaan. Aiemmin talvet hidastivat veden kiertoa ja kuormitusta, mutta nykyisin Saimaa ja muut vesistöt ovat yhä useammin hydrologisesti aktiivisia myös talvella.
Jääpeitteen myöhäinen muodostuminen vaikuttaa veden sekoittumiseen ja lämpötilavaihteluihin, mikä heijastuu vesieliöstön elinoloihin. Leutoina talvina biologinen toiminta pysyy aktiivisempana, mikä vaikuttaa ravinteiden kiertoon. Vesistöön kertyvä kiintoaine voi heikentää pohjaeläinten elinolosuhteita, ja veden samentuminen sekä kiintoaineen laskeutuminen voivat vaikuttaa myös kalojen lisääntymisolosuhteisiin, kuten mädin selviytymiseen.
Saimaannorpan pesintäolosuhteet ovat vaikeutuneet leudompien talvien myötä. Lumen ja jään vähyys sekä epävakaat sääolosuhteet vaikeuttavat pesien rakentamista ja heikentävät poikasten tarvitsemaa suojaa. Pesintäolosuhteita on pyritty parantamaan vähälumisina talvina muun muassa kolaamalla kinoksia pesäpaikoiksi ja rakentamalla keinopesiä.
Kuva 2. Saimaannorpan apukinostalkoissa.
Talviaikaista ravinnehuuhtoumaa voidaan vähentää useilla keinoilla. Talviaikainen kasvipeitteisyys erityisesti pelloilla ehkäisee eroosiota ja pidättää ravinteita. Suojavyöhykkeiden kasvillisuus hidastaa veden virtausta ja sitoo ravinteita sekä kiintoainesta ympäri vuoden. Kosteikot ja laskeutusaltaat tasaavat virtaamia erityisesti rankkasateiden ja talvitulvien aikana. Luonnonmukaiset ratkaisut, kuten viivytys-, imeytys- ja kosteikkoratkaisut, tukevat vesiensuojelua ja luonnon monimuotoisuutta. Talviaikaisen vesiensuojelun merkitys on kasvanut, sillä kuormitusta tapahtuu yhä enemmän myös talvella.
Hulevesien hallinnassa vettä läpäisevien pintojen lisääminen vähentää valumia ja epäpuhtauksien kulkeutumista suoraan vesistöihin. Rakennettujen alueiden, teiden ja asfalttipintojen lisäämisellä, on välittömiä vaikutuksia veden kulkeutumisnopeuteen.
Ilmastonmuutos etenee myös Saimaan alueella, ja ennusteiden mukaan talvien leudontuminen sekä sateiden lisääntyminen jatkuvat. Vesienhoidon suunnittelussa tulisi lisätä ympärivuotisen kuormituksen hallintaa ja seurantaa. Ennaltaehkäisy on tärkeää, sillä ravinteiden ja kiintoaineen pääsyn estäminen jo valuma-alueilla tukee vesistöjen hyvän tilan säilymistä.
Kirjoittajana tekstin takana on Saimaan vesiensuojeluyhdistyksen hankevetäjä Christa Luukkonen.