
Saimaan vesiensuojeluyhdistyksen vetämän VIPSU-hankkeen (2021–2022) syksy oli täynnä uuden opettelua, kun viestinnän harjoittelijamme Heta ilahdutti työyhteisöämme 3 kuukauden ajan. Heta kertoo nyt, millaista tulevan viestinnän ammattilaisen oli työskennellä vesistöasiantuntijoiden kirjavassa porukassa!
Hetan terveiset
Hei! Olen Heta, medianomiopiskelija Karelia Ammattikorkeakoulusta. Harjoittelu Saimaan vesiensuojeluyhdistyksellä on ollut todella antoisaa. Olen saanut kehittyä ja haastaa itseni, oppia valtavasti vesiensuojelusta ja viedä läpi mielenkiintoisia projekteja.
Harjoittelu käynnistyi vauhdikkaasti kuvauspäivillä, kun Savitaipaleella tehtiin virtavesikunnostuksia. Jo heti ensimmäisellä viikolla sain olla yhteydessä paikallismedioiden edustajiin ja kertoa heille kunnostuksista. Muutama vastaus toimittajien kiperiin kysymyksiin taisi vielä mennä untuvikolta väärin, mutta nyt virtavesikunnostusfaktat ovat jo paremmin hanskassa. Onneksi kysymykset sai ohjattua eteenpäin vesistöasiantuntijalle! Alku oli siis jännittävä, ja työtehtävät heti haastavia.
Kuvauspäivien jälkeen oli aika aloittaa työt viestinnän projektien parissa. Sain uppoutua sosiaalisen median maailmaan, opetella käyttämään Twitteriä sekä luoda ohjeita ja käytäntöjä somessa toimimiseen. Päivitin osaamiseni GoPro-kameroista uudelle tasolle sekä suunnittelin, kuvasin ja editoin koulutusvideot, joiden avulla yhdistyksen työntekijät jatkossa perehtyvät GoPron käyttöön. Koulutin työkavereita käyttämään kuvauskalustoa, ja opeteltiin yhdessä myös videoeditoinnin saloja. Oli hienoa päästä jakamaan omia oppeja eteenpäin ja huomata, että itsekin on opintovuosien aikana jotain oppinut.
Työtehtävistä parhaiten mieleen jäi sosiaalisiin medioihin tutustuminen. Uppouduin syvälle somen sisimpään tutkimaan algoritmejä, käyttäjäkuntia ja tulevaisuuden ennusteita, ja laadin niistä yhteenvedon. Sen perusteella sitten yhdessä pohdimme, mikä somen kanava palvelisi yhdistyksen tarpeita parhaiten.
Sain yhdistyksen porukalta mahtavan tuen ja kannustuksen. Työyhteisö on lämmin ja viihtyisä, ja joukkoon oli helppo sopeutua. SVSY onkin loistava paikka työskennellä, ja kolme kuukautta hujahti hetkessä ohi.
Yhdistyksellä otettiin isoja harppauksia viestinnässä
Saimaan vesiensuojeluyhdistyksen väki on kiitollinen Hetan työpanoksesta. ”Hetan ansiosta opimme valtavasti uutta viestinnän eri osa-alueista”, VIPSU-hankkeen hankekoordinaattori Iia-Elisabeth Suomi iloitsee. Hän lisää, että viestinnän suunnitelmallisuuden ja tavoitteellisuuden lisääminen on tärkeä osa vesiensuojelun edistämistyötä. ”Viestinnän harjoittelun myötä saimme lisää työkaluja esimerkiksi parempien kuvien ottamiseen ja yleisesti viestinnän tehostamiseen. Tämä on loistava asia, sillä hankekoordinaattorina konkreettiselta vesiensuojelutyöltä jää usein liian vähän aikaa viestintätyön saloihin perehtymiseen”.
Saimaan vesiensuojeluyhdistys kiittää Hetaa kuluneesta syksystä ja toivottaa onnea ja menestystä uusiin haasteisiin viestinnän parissa!
VIPSU-hanke on saanut rahoitusta vuosille 2021-2022 Euroopan maaseuturahastosta.
Yhteyshenkilö:
Iia-Elisabeth Suomi
vesistöasiantuntija
iia.suomi@svsy.fi
Puh. 044 045 5634